Jouko Nätti

Työelämän tutkijan palkinnon saajan valitsijalla on kaksi huolenaihetta: ensin, tuleeko hyviä ehdotuksia ja sitten, jos hyviä ehdotuksia onkin monta. Tämä jälkimmäinen huoli on tietenkin miellyttävä pulma, ja hyvistä ehdokkaista esiin nousi se paras, primus inter pares, ensimmäinen vertaistensa joukossa. Tämän vuoden työelämän tutkija on hankkinut tieteelliset meriittinsä sekä tutkijana että opettajana. Hänellä on erittäin hyvät ja pitkäaikaiset kansainväliset suhteet työelämän tutkimuksessa ja sitä koskevassa koulutuksessa sekä pitkä ura tutkijana ja tutkimusprojektien vetäjänä. Hänen tutkimusaiheensa ovat eläneet myötäillen suomalaisen työelämän muuttuvia haasteita.

Yksi hänen tutkimusaiheistaan on ollut aikapula, ja niin poikkeuksellisen laajalle alueelle työelämätutkimuksen kenttää ovat hänen tutkimuksensa suuntautuneet, että selvästikin hän on löytänyt avaimia aikapulan kanssa toimeen tulemiseen omassa työssään. Hän on paneutunut muun muassa työmarkkinoiden lohkoutumiseen, työmarkkinapolitiikkaan, työn epävarmuuteen, määräaikaiseen työhön ja työttömyyteen, työn ja muun elämän suhteeseen sekä työn tekemisen muuttuviin aikoihin ja paikkoihin. Näillä aihealueilla hän on kehittänyt Suomessa tavallaan oman “koulukuntansa”, kasvattanut nuorten tutkijoiden sukupolven ja verkottunut laajasti kansainvälisiin
tutkijaverkostoihin.

On esimerkillistä ja erittäin arvostettavaa, että ansiokkaan tutkijauransa lisäksi tämän vuoden työelämän tutkija on panostanut merkittävästi opettamiseen ja ohjaamiseen. Opettajana hän on ollut aktiivisesti kehittämässä työelämän tutkimuksen maisteriohjelmaa ja osallistunut LabourNet tohtorikoulutusohjelman toimintaan opettajana ja ohjaajana. Palkinnonsaajaa koskeneissa ehdotuksissa hänen lisäksi todetaan kannustaneen lukuisia nuoria tutkijoita ja kasvattaneen uusia sukupolvia työelämän tutkimukseen. Niinpä yksi häntä ehdottanut henkilö kirjoittaakin: ”Olen jo pitkään kollegoiden kanssa ihmetellyt sitä, että kysyttäessä lähes keneltä hyvänsä nuorelta tutkijalta, “kuka on ohjaajasi”, oikea vastaus on aina “Jouko Nätti”.

On suurenmoinen kunnia saada onnitella, vaikka näin välitetysti, vuoden työelämän tutkijaa: Paljon onnea, professori Jouko Nätti!

Jari Hakanen